Heippa taas. Tämä teksti on jatkoa erilainen lapsuus- tekstille. Käy lukemassa ensimmäinen osa, niin saat paremman käsityksen tarinasta. Tämä on paljon pidempi mitä edellinen, mutten oikein osaa tätä enempää tiivistää. Asiaa on niin paljon.
Tarina jatkuu kun olin kolmetoista. Isälleni normaalia alkoholin käyttöä oli 6-pack kaljaa ja viinipullo. Tämä määrä oli siis joka päivä maanantaista perjantaihin. Viikonloppuisin hän joi vain pari olutta, koska yritti tsempata äitipuoleni takia. He siis näkivät vain viikonloppuisin. Tämä johti siihen, että kotimatkalla isäni alkoi juoda olutta jo ajaessaan. Sunnuntai iltaan mennessä hän oli todella pahasti humalassa. Muistan välillä miettineeni, onko normaalia että kolmetoistavuotias kantaa oman isäänsä makuuhuoneeseen nukkumaan. Usein hän sammui sohvalle. Tuolloin ajattelin, ettei tilanne voi pahentua enää. Olin todella väärässä, sillä tuo oli vielä kevyttä siihen verrattuna mitä oli tulossa.
Eräs ilta ajettuamme jääkiekko harkoista kotiin, oli isäni taas pahasti juopunut, sillä oli saanut lomautuksen töistä. Töihin ei kuulema saa mennä päihtyneenä, yllätys. Lähdimme siis jäähallilta kotiin ja olimme puolessa välissä matkaa, kun poliisit pysäyttivät auton. Luulin, että he olivat huomanneen isäni ajavan huonosti, mutta myöhemmin paljastuikin ettei autoa ollut katsastettu. He tietysti puhalluttivat isäni samalla. Tämä hetki on minulla hämärästi jäänyt mieleen, mutta muistan vain kun isäni sanoi " Älä sano, että jäät yksin kotiin vaan että äitipuolesi tulee katsomaan sinua". Poliisit veivät minut kotiin ja vastasin heille mitä isäni käski, en jää yksin kotiin. Naapurit tulivat hetken päästä kysymään onko kaikki hyvin. Piti heillekin valehdella. Kaikki valehtelu sen takia, ettei kukaan saisi tietää isäni juomisesta.
Isäni tuli kotiin yön jälkeen. Hän istui omalle nojatuolillensa, ja kertoi lopettavansa alkoholin käytön. Osaatteko arvata kuinka iloinen olin tunnin ajan, kunnes isäni taas joi ja hetken päästä sammui. Juominen alkoi tuon jälkeen vaan lisääntyä. Yhdessä vaiheessa minulle isäni käytös oli vierasta, jos hän oli selvinpäin. Hän jäi uudelleen poliiseille kiinni humalassa ajamisesta. Saimme autoon hienon keksinnön, alkolukon. Se siis mittaa hengityksen alkoholipitoisuuden. Idea on hyvä, mutta tässä koneessa oli vain kaksi ongelmaa. Se ei tunnista kuka puhaltaa ja laitteen saa myös irti. Isäni käski minun puhaltaa laitteeseen jotta saa auton käyntiin. Tein sen lähes joka kerta. En uskaltanut vastustaa. Matkustin jopa bussilla isäni töihin puolitoista tuntia, että auton saa käyntiin. Moni teistä varmaan ajattelee tämän olevan väärin. Isänikin varmaan ajatteli samoin ja keksi ratkaisun. Mikäli en ole paikalla puhaltamassa, hän irroittaa laitteen autosta. Laitteen pois ottaminen on tehty vaikeaksi, mutta ei mahdottomaksi kun kyseessä on entinen ajoneuvoasentaja.
Neljätoistavuotiaana sanoin, että haluaisin syntymäpäivälahjaksi mopon. Isäni oli juonut kaikki rahansa, joten hän otti minun tililtäni rahat ja sitten kävi ostamassa sen ''lahjaksi''. Muistan ikuisesti ensimmäisen aamun, kun olin lähdössä kouluun. Ajattelin vain, kuinka kaverini ihastelisivat mopoani. Lähdin kävelemään mopolle, kunnes huomasin, että isäni oli ottanut sen. Hän ajoi sillä bussiasemalle ja meni töihin kun ei saanut enää uutta alkolukkoa irti. Luulin tämän tapahtuvan vain kerran, mutta isäni alkoi käymään jopa ruokakaupassa mopollani. Tässäkin piti muistaa, etten saa kertoa kellekkään. Kaverini kysyivät missä moponi on, ja kerroin aina sen olevan lainassa kaverilla, korjauksessa, ja niin edelleen.
Seuraavan vuoden hiihtoloma alkoi lähestymään. Olimme joka vuosi käyneet isäni kanssa lapissa laskettelemassa. Oli taas reissun aika ja lappiin päästyämme isäni kysyi; "haluatko testata ajaa autoa". Aluksi sanoin etten halua. Isäni vastaus tähän oli "miten susta noin nössö on tullut, kaikki nauraa sulle". Isäni rakkaiden sanojen jälkeen päätin, että mielummin ajan, kun kuuntelen taas haukkumista. Minulla ei ollut harmainta aavistusta ajatuksesta tämän kaiken takana. Aluksi sain ajaa vain hetken, kunnes lopulta olin kuski koko loppu reissun. Mietin usein miksi isäni odotti viidentoista vuoden ikään ja sitten käski ajamaan. Ymmärsin sen jälkeenpäin. Viisitoistavuotiaana olin oppinut liikennesäännöt sekä olin rikosoikeudellisesti vastuussa. Sinäänsä ihan fiksusti ajateltu homma hänen kannaltaan.
Onneksi samana vuonna tapahtui myös hyviä asioita. Aloin seurustelemaan. Nyt kun kirjotan tätä blogia, alkoi itkettämään, kun mietin kuinka onnekas olin, että tapasin tuon tytön. Opin häneltä elämästä ja itsestäni asioita. Hän kirjaimellisesti pelasti minut. Menin aina koulun jälkeen hänen luokseen. Hänen perheensä antoi minulle aina ruokaa ja pesivät välillä vaatteitani, sillä isäni ei aina muistanut tehdä noita. Tuolle tytölle pystyin aina puhumaan kaikesta ja hän oli syy miksi näin tunnelin päässä valoa. Ilman häntä en tietäisi missä olisin tällä hetkellä. Tekin tiedätte tämän tytön. Hän nimittäin on vaimoni.
Taas mennään pari vuotta eteenpäin, kunnes olin täyttänyt seitsemäntoista. Aloin tuolloin käymään töissä. Monet opiskelevat ja käyvät töissä, jotta saisivat rahaa uusiin puhelimiin tai vaatteisiin. Minulla tämä meni hiukan eritavalla. Isäni oli jäänyt työttömäksi, joten päädyimme ulosottoon. Meillä ei ollut kotona sähköjä tai minulla puhelinta. Kävin töissä siksi, että saisimme ruokaa. Monet aina "kettuilivat'', kun minulla vaihtui numero useasti. He eivät tienneet sen olevan siksi, koska jouduin käyttämään prepaid liittymiä. En tiedä oletteko ikinä eläneet talossa missä ei ole sähköjä tai vettä ei tule hanasta. Ruuan tekeminen ei onnistu. Eikä jääkaappi tai lämmitys toimi. Jouduimme ostamaan ruokaa joka säilyy tai syödään saman päivän aikana. Jokainen ruoka aamupalasta iltapalaan grillattiin. Onneksi isäni löysi jostain rahaa alkoholiin, tai hän olisi ollut aina pahalla päällä. Jouduin käymään suihkussa tyttöystäväni luona tai työpaikalla. Isäni ei käynyt, sillä hän ei asiasta välittänyt. Käytin tuolloin aina likaisia vaatteita tai niitä mitä tyttöystäväni luona olin päässyt pesemään. Oli puoli vuotta kulunut pimeässä, likaisessa asunnossa. Koska ei ollut sähköä, ei nähnyt siivota eikä imuri toiminut. Isälleni tuli idea, että muutamme asunto-autoon. Se ei siis ollut hieno uusi auto vaan vuoden 1986 matkailuauto. Siellä toimi sähköt generaattorin avulla, joten lämmitys pelasi. Tuohon aikaan oli vain unelma, että voisi kävellä puhtaalla lattialla. Siitä kohta lisää. Kerroin asiasta äidilleni, ettei meillä ole rahaa enää ruokaan ja selitin tilanteen. Hän vastasi "kyllä kaikki selviää", eikä mitään muuta. Tuolloin olisin toivonut apua! Viimein kun uskalsin siitä kertoa, en saanut apua, edes omalta äidiltäni. Tiedättekö räppärin Eminem? Hänen musiikkinsa antoi minulle paljon, sillä lapsuudessamme on jotain samaa. Nyt minulla oli kaksi valon pilkettä. Tyttöystäväni sekä musiikki. Sitten.
Isäni oli ollut muutaman kerran sairaalassa vatsahaavojen takia. Taas kerran hän pääsi sinne hoitoon, kun kompastui humalassa vähän pahemmin. Olimme säästäneet vanhan akvaarion kylpyhuoneeseen. Isäni lähti yöllä vessaan ja kaatui sen päälle, rikkoen sen. Hänellä aukesi takareisi todella pahasti, ja verta oli joka puolella. Pienempiä, vain muutaman tikin haavoja tuli ympäri vartaloa. Kun ambulanssi tuli hakemaan isääni, he luulivat että vitsailen, kun kerroin, ettei meillä ole sähköjä. Niinpä pidin heille taskulamppua, kun he tarkastivat isäni kunnon. He veivät isäni pikaisesti sairaalaan. Sitten päätin, että kaiken on muututtava. Otin yhteyttä äitipuoleeni ja kerroin tilanteen oikean laidan. Hän maksoi sähkölaskut ja tuli auttamaan siivoamisessa. Siivottavaa nimittäin oli ja paljon. Verta, pissaa, ulostetta ympäriinsä. Humalassa isäni ei välittänyt oliko huone vessa vai vaikka minun huoneeni. Jep, minun huoneeni. Nimittäin kerran isäni oli päättänyt käyttää sänkyäni vessana. Silloin se oli kauheaa, mutta nykyään lähinnä naurattaa. Aloimme saamaan asioita kuntoon pikkuhiljaa. Kun isäni palasi kotiin sairaalasta hän ei sanonut mitään. Meni vain nukkumaan. Tässä tilanteessa, toivoin parasta, mutta pahempi tapahtui. Isäni jatkoi samaan malliin kuin ennenkin. Hän menetti ajokortin ja lähes kaiken uudelleen.
Minun ja vaimoni häihin alkoi olemaan enää pari kuukautta aikaa, enkä ollut kertonut isälleni vieläkään koko jutusta. Isäni omia sanoja lainaten; "ensin kuuluu testata naisia, jotta tietää millaisesta tykkää". Tässäkin, meidän ajatusmaailmamme olivat täysin toistensa vastakohdat. Isäni otti taas oikeuden omiin käsiinsä, ja luki sähköpostejani, josta löysi ennakkolaskun häistä. Hän huusi minulle kaksi tuntia putkeen, jonka jälkeen kuuntelin äitipuoleni selitystä siitä kuinka elämäni olisi tuhottu jos menisimme naimisiin. Joka päivä aamusta iltaan isäni huusi minulle. Jos minulla oli töitä, hän laittoi minulle päivän mittaan useita viestejä samasta asiasta. Häät alkoivat lähestymään ja isäni muuttui pahemmaksi.
Viikko sen jälkeen, kun täytin yhdeksäntoista, uskalsin viimein lähteä. Normaalisti häitä edeltävänä iltana juhlitaan jo ja onnitellaan, sekä valmistaudutaan. Minä taas kävelin keskiyöllä ulkona ja kuuntelin puhelimessa kuinka isäni uhkasi polttaa tulevan talomme ja kaikkea muuta mitä en edes halua sanoa ääneen. Menimme naimisiin, muutimme omaan kotiin ja pelkäsimme tuleeko hän oikeasti toteuttamaan uhkauksiaan. Tiedättekö, isäni yksi ominaisuus on, että hän osaa aina yllättää. Hän nimittäin kaappasi koirani, rikkoi automme ja varasti tililtäni rahaa. Enää sen jälkeen en ole isääni nähnyt, ja hän on päässyt kiusaamaan meitä vain viestitse. Niin, ja laittamalla laskujaan minun nimiini. Eikö ole uskomatonta, että minä jouduin ne silti maksamaan. Eipä siitä tietenkään voi laskun lähettäjääkään syyttää. Seuraavaan vuoteen mennessä estin isäni numeron ja hankimme turvakiellon, ettei hän saa tietää missä asumme. Siitä vuosi eteenpäin ja isäni lähti vankilaan. Jossain vaiheessa hän pääsi sieltä pois. Enempää en tiedä, enkä halua.
Kiitos, kun luit tämän tekstin. Tässä ei todellakaan ole kaikki mitä on tapahtunut. Olisi vielä kerrottavana paljon, muun muassa kun isäni haastoi minut tappeluun, seurasi vaimoani kadulla ja niin edelleen. Nimittäin, jos haluisin kertoa kaiken, tämä ei olisi blogi vain kirja, tai useampi. Ehkä vielä joskus palaamme jatkamaan tarinaa.
-Kokin poikanen
Kommentit
Lähetä kommentti