Kokin poikanen

Moikka, Tämä tulee olemaan syvällisin teksti mitä tähän mennessä olen kirjoittanut. Haluan muistuttaa ennen, kun alatte lukemaan tätä erään asian. Minulla oli ihan hyvä lapsuus ja myös hyviä muistoja, mutta tässä keskityn kertomaan tarinan toisesta puolesta. Lisäksi kerron tämän siksi, että alkoholismi on Suomessa yleistä, ja toivon että jos te kohtaatte joskus tälläistä, vaikkapa rattijuopon jolla on lapset kyydissä, puututte siihen. Isäni, on tiivistettynä, narsisti ja alkoholisti. Tämä on ollut suuri vaikuttaja lapsuuteni ajan ja se on jatkunut myös aikuisiälle. Luulin ennen, ettei minusta voisi ikinä tulla hyvää isää itse, sillä oma isäni ei ollut sellainen. Isäni oli mukava ihminen ennen kaikkea tätä, joten sanoisin että ongelma ei ole isäni vaan alkoholi. Joista tulivat loppua kohden sama asia. Ensimmäisiä muistojani ovat kun olin neljä tai viisi vuotias. Silloin asuimme äitini, siskoni ja isäni kanssa kauniissa puu-talossa. Meillä oli purjevene, jonka äärellä rakastimme käyttää

Viime julkaisussa kerroinkin mahdollisen asunnon löytymisestä. Keittiö siinä oli tosiaan hieno, mutta emmepä sillon arvanneet, että löytäisimme vielä hienomman. Palataan vähän taaksepäin tarinassa. Tilanne on tässä muuttunut, muovautunut ja taas kerran muuttunut. Monia kuukausia odotimme ja jonotimme asuntoja. Välillä tuntui, että emme ikinä saa isompaa asuntoa. Eräs säätiö, jolta meidän nykyinen asuntokin on, tarjoaa heidän mukaansa asuntoja vain "kiireellisille". Yksi asunto kuitenkin heillä oli kolme kuukautta vapaana.. Jännä juttu, jos kerran asunnot menevät kiireellisille (esim. asunnottomille), mikseivät he ota niitä vastaan. Onneksi kuitenkin tilanne ratkesi odottamattomalla tavalla. Muutama päivä sitten, facebook ilmoituksemme nähtyään eräs mies otti meihin yhteyttä. Hän kertoi asunnostaan. Se oli juuri sellainen, mistä olimme vain unelmoineet. Iso parveke, pikku prinssille oma huone sekä keittiö jonne mahtuu ruokapöytä. Jatkoimme aamulla juttelua ja sovimme samalle p

Nyt lähti kolmas viikko käyntiin. Kaikki on sujunut hyvin ja pikku prinssin kanssa on koettu ihania hetkiä. Paras hetki oli itseasiassa tänään. Vaimoni oli lähtenyt kouluun ja prinssin kanssa olimme leikkineet hetken, kun hän yhtäkkiä konttasi syliini ja nukahti. Sitä tunnetta ei pysty selittämään. Niin ihana kokemus. Näiden viikkojen aikana on tullut opittua paremmin miten prinssiä kuuluu huoltaa ja tankata. Ruokien syöttäminen on alkanut olemaan helpompaa. itsetehdyt ruuat ovat loppuneet pakkasesta (eikä ennen muuttoa viitsi täyttää) joten olemme valinneet kaupasta uudet herkut. Ehdoton suosikki sose on piltin lohiruoka. Sormiruokana hän tykkää syödä marjoja ja naksuja. Vadelmat sekä mansikat ovat ykkösiä.      Eräs tärkeä asia minkä olen oppinut viikkojen aikana on vauvapuhe. Aluksi puhuin kai liian vakavasti, kun selitin: "äiti lähti" ja "missä ne sun vaipat olikaan". Nyt juttelu on alkanut sujumaan ja huomaan toistelevani sanoja "isi tulee kutittamaan"

Katsotaan mitä tekee isi? Muistan edelleen, kun tuo kysymys värähti korvaani bussissa. Olin ensimmäistä reissua tekemässä kahdestaan pikku prinssin kanssa. Olimme tuolloin palaamassa kotiin ja prinssiä alkoi itkettää. Kaksi edessä istuvaa naista puhuivat ja katselivat miten reagoin hätään. Kyllä, pikku vauvat itkevät, jos nyt mietitte onko tuo mahdollista. Pikku prinssi oli varmaan ensimmäinen vauva ikinä joka itkee väsymyksen takia. Onneksi sain prinssin rauhoittumaan helposti ja pääsin näyttämään, että kyllä minäkin, isä, voin osata asioita. Tämä ei ollut myöskään ensimmäinen tai viimeinen kerta, kun nuorena isänä olen kohdannut syrjintää. Toinen kerta mitä tulee mieleen oli myös bussissa. Olimme prinssin kanssa viettämässä päivää ja palaamassa kotiin. Menin bussin kyytiin vaunujen kanssa ja hetken päästä bussikuski tuli tekemään "lippujen tarkastuksen". Ymmärtäisin erittäin hyvin, jos hän olisi ollut lipuntarkastaja tai olisi edes katsonut liput kaikilta. Hän lähti omasta

Äitii apua! Tuli molemmille mieleen, kun vaimoni lähti kouluun ja jäimme nyt pikku prinssin kanssa kahdestaan. Huomasimme olevamme orpoina kylmässä vesisateessa ilman toivoa. Odotimme raitiovaunua, jotta pääsisimme keskustaan. Lopulta raitiovaunuun päästyämme tajusin, etten ollut pakannut pikku prinssille ollenkaan juotavaa päiväksi mukaan. Eihän sitten muu auttanut, kun lähteä tuttipulloa ostamaan. (Jälkeen päin kyllä vaimo kertoi myös mukin käyvän, sillä osaa juoda jo siitä kun vähän avittaa.) Kävin monta kauppaa läpi etsien tiettyä merkkiä eikä sitä tuntunut löytyvän mistään. Lähdimme katsomaan lasten erikoisliikkeistä. Sieltä se sitten löytyi, lasinen tuttipullo kun ei muuta ollut. Poistuin kaupasta tuntien itseni maailman parhaaaksi isäksi, kun pääsin antamaan lapselleni vihdoin juotavaa. Annoin sen hänelle ja hetken päästä tajusin ettei pullossa ole mitään! Olin antanut pullon tyhjänä ilman tipan tippaa. Ainakin pikku prinssi muistaa ensi kerralla pakata oman vesipullon mukaan. E