Äitii apua! Tuli molemmille mieleen, kun vaimoni lähti kouluun ja jäimme nyt pikku prinssin kanssa kahdestaan. Huomasimme olevamme orpoina kylmässä vesisateessa ilman toivoa. Odotimme raitiovaunua, jotta pääsisimme keskustaan. Lopulta raitiovaunuun päästyämme tajusin, etten ollut pakannut pikku prinssille ollenkaan juotavaa päiväksi mukaan. Eihän sitten muu auttanut, kun lähteä tuttipulloa ostamaan. (Jälkeen päin kyllä vaimo kertoi myös mukin käyvän, sillä osaa juoda jo siitä kun vähän avittaa.) Kävin monta kauppaa läpi etsien tiettyä merkkiä eikä sitä tuntunut löytyvän mistään. Lähdimme katsomaan lasten erikoisliikkeistä. Sieltä se sitten löytyi, lasinen tuttipullo kun ei muuta ollut. Poistuin kaupasta tuntien itseni maailman parhaaaksi isäksi, kun pääsin antamaan lapselleni vihdoin juotavaa. Annoin sen hänelle ja hetken päästä tajusin ettei pullossa ole mitään! Olin antanut pullon tyhjänä ilman tipan tippaa. Ainakin pikku prinssi muistaa ensi kerralla pakata oman vesipullon mukaan. Eihän lapset muuten opi kuin itse tekemällä. Tai no, en tiedä oletetaanko tuota alle vuoden ikäiseltä lapselta...
Kello alkoi lähestymään ruoka-aikaa. Olin pakannut pikku prinssille mukaan lihasoseen. Päätimme mennä yhdessä mäkkäriin syömään. Kun ruokani oli tilattu, keksin nyt olevan huippuhetki hakea tuttipulloon vettä. Otin tuttipullon ja menin kysymään ystävällisesti, jos kassalla oleva nainen pystyisi sen täyttämään vauvalleni. Hän katsoi minua pitkään hämmästyneenä, kunnes tajusin lisätä "vedellä siis". Molempia alkoi naurattamaan väärinkäsitys.
Parin tunnin kuluttua tuosta ja päiväunet myöhemmin lähdimme kohti toista kauppakeskusta, sillä vaimo oli laittanut viestillä tulevansa sinne. Odotimme sovitussa paikassa, kunnes tajusin pikku prinssin olevan taas nälkäinen sekä vailla vaipanvaihtoa. Kesken hedelmäsoseen vaimo saapui ja ihmetteli miksi prinssi nyt syö. Sain sitten pika opetuksen ettei olisi ollutkaan vielä aiemmin päikkäriaika. Pienet virheet sain anteeksi hienosta yrityksestä. Päätimme lähteä leikkihuonetta kohti, jotta pikku prinssi saisi kontata rauhassa. Halusimme myös keskustella vaimoni ensimmäisestä koulupäivästä.
''Hetki ennen tuhoa''
Leikkihuoneessa hetken vietettyämme aloimme kerätä tavaroita kasaan. Vaimo kävelytti pikku prinssiä juuri sen verran kumarassa, että mahtui betonipylvään ali huomaamattaan. Ylös noustessa pää kopsahti todella pahasti ja niin päivä sai uuden käänteen. Aivotärähdys ja reissu sairaalaan. Sairaalassa kului jokusen verran aikaa, mutta onneksi vain aivotärähdys eikä sen pahempaa. Aluksi huolestuin vaimoni huonon olon ja kovan säryn takia. En tiedä aivotärähdyksistä näköjään paljoa. Tuosta pitää laittaa siis palautetta Grey's Anatomy:n tekijöille, että ei ollut sarja sittenkään opettanut minua tarpeeksi. Reissun jälkeen lähdimme kohti ravintolaa josta meille oli luvattu jokinen aika sitten ilmaiset ateriat korvauksena, kun edelliskerralla emme ruokia sieltä saaneet. Olimme matkustaneet bussilla jonkin aikaa, kunnes tajusin että puhelimestani, jossa oli viesti millä ateriat pystyi lunastamaan, oli loppunut akku. Ei sitten muuta, kun nälkäisenä bussin vaihto ja kotia kohti. Onneksi loppu matka meni hyvin ja pääsimme tapahtumarikkaan päivän jälkeen kotiin. Poika meni ajoissa nukkumaan ja nukuttaminen meni pitkästä aikaa helpomman kautta.
Selvisin ilman vaimon ohjeita neljä tuntia. Onneksi tätä hoitovapaata on vielä paljon jäljellä niin ehdin oppia jokaisen asian pikku prinssistä. Tämän päivän suurin opetus oli: varmista aina vaippalaukku äläkä luota joka kerta, että vaimo on kumminkin tarkistanut sen myös.
-Kokin poikanen
Kommentit
Lähetä kommentti