Kokin poikanen

Ensimmäisenä mieleen tulee muisto, kun saavuttiin kotiin. Pikku prinssi vain nukkui, söi, nukkui ja söi... Sairaalasta neuvottiin herättämään hänet syömään kahden tunnin välein hänen pienen kokonsa vuoksi, mutta hän heräsi itse joko tasan kahden tunnin välein tai useammin. Halusimme päästä jo esittelemään uusia paikkoja ja ihmisiä. Viikko meni aikalailla nukkumiseen meilläkin ja palautumiseen rankasta reissusta. Tai no, minä taisin selvitä helpommalla. Mietimme kuinka ihanaa ja rentoa lapsen kanssa on. Luulimme osaavamme jo kaiken. Sitten totuus iski kuin salama kirkkaalta taivaalta; koliikki. Vaikka heräilyjä tuli jo nyt useasti, se meni ihan uudelle tasolle kun siihen lisättiin ääniefektit. Vuorotellen vaimon kanssa kannettiin kipuilevaa ja huutavaa poikaa kellon ympäri jotta edes hänellä olisi hieman parempi olo. Lahjaksi saatu tärisevä sitteri oli kultaakin arvokkaampi. Päivä- sekä yöunet hän nukkui edes jotenkin pätkissä sylissä. Kuvassa ikää vajaa kuukausi, laskettuna päivänä Une

Onneksi olkoon, teille on syntynyt poika! Kuului sairaalassa lokakuun pilvisenä iltana. Olimme hämmästyneitä molemmat pienestä prinssistä. Odotus oli kestänyt kahdeksan kuukautta, mutta silti tuntui oudolta ajatella olevansa nyt isä. Minulla kesti pari kuukautta sisäistää mitä se tarkoittaa. Alkuun oli ongelmia poikamme verensokereiden sekä keltaisuuden kanssa. Hän oli syntynyt raskausmyrkytyksen takia keskosena, joten hänen vointiaan tarkkailtiin enemmän. Pelkästään verensokereita mitattiin pahimmillaan tunnin välein, joten testeissä ensimmäiset päivät suurimmaksi osaksi meni. Lämpöä seurattiin myös todella tarkasti hänen pienen kokonsa vuoksi. Keltaisuudesta johtuen poikamme joutui viettämään pari yötä sinivalon alla. Näin jälkikäteenkin tulee kylmät väreet, kun miettii kaikkea mitä tapahtui ja pahimmillaan olisi voinut tapahtua. Toivoimme vain, että arvot tasaantuisivat ja pääsisimme pian kotiin aloittamaan elämää perheenä. Oli perjantai ja  tiesimme että pitäisi päästä tänään lähte

Hei ja tervetuloa blogini maailmaan. Olen 21-vuotias isä, aviomies ja kokki. 10 päivän päästä olen myös koti-isä. Harrastan lenkkeilyä sekä chilin kasvatusta. Toivon palaavani vielä joskus nyrkkeilyn pariin.  Tulen kirjoittamaan blogissani perhe-elämästä, pojan kehityksestä ja muista arkisista asioista.  Luvassa on myös reseptejä ja muita niksejä mitä matkan varrella olen oppinut.  Toivottavasti piditte esittelystä ja jäätte seurailemaan, sillä vaimo käski kirjoittaa hyvän blogin.  -Kokin Poikanen