Siirry pääsisältöön

Ensimmäiset päivät

Onneksi olkoon, teille on syntynyt poika! Kuului sairaalassa lokakuun pilvisenä iltana. Olimme hämmästyneitä molemmat pienestä prinssistä. Odotus oli kestänyt kahdeksan kuukautta, mutta silti tuntui oudolta ajatella olevansa nyt isä. Minulla kesti pari kuukautta sisäistää mitä se tarkoittaa. Alkuun oli ongelmia poikamme verensokereiden sekä keltaisuuden kanssa. Hän oli syntynyt raskausmyrkytyksen takia keskosena, joten hänen vointiaan tarkkailtiin enemmän. Pelkästään verensokereita mitattiin pahimmillaan tunnin välein, joten testeissä ensimmäiset päivät suurimmaksi osaksi meni. Lämpöä seurattiin myös todella tarkasti hänen pienen kokonsa vuoksi. Keltaisuudesta johtuen poikamme joutui viettämään pari yötä sinivalon alla. Näin jälkikäteenkin tulee kylmät väreet, kun miettii kaikkea mitä tapahtui ja pahimmillaan olisi voinut tapahtua. Toivoimme vain, että arvot tasaantuisivat ja pääsisimme pian kotiin aloittamaan elämää perheenä.

Oli perjantai ja  tiesimme että pitäisi päästä tänään lähtemään tai joutuu odottamaan koko viikonlopun yli. Näimme monia perheitä ketkä pääsivät heti aamusta lähtemään. Meidän vauvalta otettiin vielä viimeisiä kokeita ja testejä, kunnes kerrottiin ettei keltaisuus ollut laskenut tarpeeksi. Jouduimme siis jäämään pidemmäksi aikaa. Vaikka halusimme kotiin jo raskaiden käynnistys päivien takia, silti tärkeintä oli muistaa pienen potilaan terveys. Menimme takaisin huoneeseemme ja mietimme enään olevan pari päivää jäljellä. Lähdin varmuuden vuoksi hakemaan turvakaukaloa kotoa. Mukaan piti ottaa myös pienempiä vaatteita. Aikamoinen haaste siitä syntyi kun emme olleet varautuneet ollenkaan koko 56 pienempiin vaatteisiin. 

Maanantai vihdoin koitti ja mietimme, että on viimeinen päivä sairaalassa. Kuulimme yht'äkkiä hoitajan koputtavan oveen. Lääkäri oli tullut ottamaan meidät tarkastuksiin. Odotimme käytävässä tarkastukseen pääsyä ja kirjoitin äidilleni viestiä, että saattaisimme päästä kotiin. Hän oli valmiina hakemaan meitä. Tuli meidän vuoromme. Pikku prinssi oli vielä unelias, joten hänelle annettiin sokerivettä. He halusivat että silmät olisivat auki ja testit onnistuisivat. Kaikki oli kunnossa ja olimme iloisia, mutta vielä oli odotettava verikokeiden tuloksia. Sitten alkoi jännitys. Mitä jos vielä on sokerit alhaalla tai keltaisuus on palannut? Onneksemme kaikki oli hyvin ja saimme luvan lähteä kotiin! Niin kokki, kokin poikanen ja tuore äiti pääsivät kaikki matkaan. Vaateongelmakin lopulta ratkesi kun untuvapakkaus lähetti meille koon 44 vaatepaketin, jotka mahtuivat vielä pitkään päälle.

Oli kyllä reissu, mutta tämmöisen lahjan kun mukaansa sai oli se sen arvoista.

- Kokin poikanen

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Erilainen lapsuus

Moikka, Tämä tulee olemaan syvällisin teksti mitä tähän mennessä olen kirjoittanut. Haluan muistuttaa ennen, kun alatte lukemaan tätä erään asian. Minulla oli ihan hyvä lapsuus ja myös hyviä muistoja, mutta tässä keskityn kertomaan tarinan toisesta puolesta. Lisäksi kerron tämän siksi, että alkoholismi on Suomessa yleistä, ja toivon että jos te kohtaatte joskus tälläistä, vaikkapa rattijuopon jolla on lapset kyydissä, puututte siihen. Isäni, on tiivistettynä, narsisti ja alkoholisti. Tämä on ollut suuri vaikuttaja lapsuuteni ajan ja se on jatkunut myös aikuisiälle. Luulin ennen, ettei minusta voisi ikinä tulla hyvää isää itse, sillä oma isäni ei ollut sellainen. Isäni oli mukava ihminen ennen kaikkea tätä, joten sanoisin että ongelma ei ole isäni vaan alkoholi. Joista tulivat loppua kohden sama asia. Ensimmäisiä muistojani ovat kun olin neljä tai viisi vuotias. Silloin asuimme äitini, siskoni ja isäni kanssa kauniissa puu-talossa. Meillä oli purjevene, jonka äärellä rakastimme käyttää

Erilainen nuoruus

Heippa taas. Tämä teksti on jatkoa erilainen lapsuus- tekstille. Käy lukemassa ensimmäinen osa, niin saat paremman käsityksen tarinasta. Tämä on paljon pidempi mitä edellinen, mutten oikein osaa tätä enempää tiivistää. Asiaa on niin paljon. Tarina jatkuu kun olin kolmetoista. Isälleni normaalia alkoholin käyttöä oli 6-pack kaljaa ja viinipullo. Tämä määrä oli siis joka päivä maanantaista perjantaihin. Viikonloppuisin hän joi vain pari olutta, koska yritti tsempata äitipuoleni takia. He siis näkivät vain viikonloppuisin. Tämä johti siihen, että kotimatkalla isäni alkoi juoda olutta jo ajaessaan. Sunnuntai iltaan mennessä hän oli todella pahasti humalassa. Muistan välillä miettineeni, onko normaalia että kolmetoistavuotias kantaa oman isäänsä makuuhuoneeseen nukkumaan. Usein hän sammui sohvalle. Tuolloin ajattelin, ettei tilanne voi pahentua enää. Olin todella väärässä, sillä tuo oli vielä kevyttä siihen verrattuna mitä oli tulossa.  Eräs ilta ajettuamme jääkiekko harkoista kotiin, oli i

Mikä todennäköisyys?

Tänään olisi syvällisen ja itselle todella vaikean aiheen vuoro. Olen joskus viitannut julkaisuissa tähän aiheeseen. Monesti olen myös halunnut kirjoittaa tästä, mutta en ole pystynyt pukemaan tätä sanoiksi. Olen kertonut pikku prinssin syntymästä sekä ajasta sairaalassa, mutta nyt palaamme alkuun. Aloitetaan kertomus parhaimmasta hetkestä. Olin kotona lähtemässä töihin, kun vaimo toi minulle tikun ja kysyi mitä näen siinä. Ihmettelin hetken, ja sitten tajusin että kyse ei ollut näenkö itse tikkua, vaan montako viivaa siinä on. Oikein kun tihrusti, niitä oli kaksi. ''Onko se haamuviiva?'' Vaimo kysyi. Mietin että mikä ihmeen haamuviiva, ihan viiva se on. Vaaleampi vain. Eli siis.. Positiivinen!  Oli niin jännä ajatella kuinka elämämme tulisi muuttumaan. Vaimo oli tutkinut raskaudesta jo paljon tietoa netistä. Aloimme noudattamaan ruoka-aine suosituksia. En kyllä heti alkuun muistanut mitä saa syödä ja mitä ei. Onneksi vaimo oli tarkka ja muisti. Ensimmäiset viikot alkoi