Siirry pääsisältöön

Vuosi kotona

Viikko sitten tuli vuosi kotona täyteen. Aluksi jäin kotiin lomautuksen takia ja sitten jatkoin suoraan siitä hoitovapaalle. Lomautuksen tultua mietin millaista se sitten alkaa olla kotona? Osaanko olla koti-isänä? Sopeudunko siihen? Kuitenkin pidin töiden tekemisestä sekä aikataulutuksesta. Nyt voin kyllä kertoa, kotona taaperon kanssa tarvitaan tarkempi aikataulu. 

Vuoden aikana kotona oltua on tapahtunut paljon. Ai mitä kaikkea?

Maaliskuun 21. päivä sain lomautuspaperit käteen. Olimme vaimoni kanssa molemmat kotona, sillä hän oli vielä vanhempainvapaalla. Tämä tuli kyllä hyvään paikkaan myös, sillä vaikeita öitä oli ollut todella pitkään, joten väsyneitä prinssin palvelijoita olimme kumpikin. Oli mukava päästä auttamaan vaimoani kotiin. Aloimme suunnittelemaan minun hoitovapaani ajankohtaa, ja vaimoni haki opiskelemaan. Odotin hoitovapaan alkua todella paljon vaikka olinkin edelleen surullinen lomautuksen takia. Kevät ja kesä meni suht nopeasti. Vietimme kesän mökillä ja kotona rajatuin mahdollisuuksin. Prinssi oppi uusia taitoja tuolloin nopeaa vauhtia, mm. konttaamisen, kävelyn tukea vasten ja monia muita. Aloitin myös blogin! Niin tylsää taisi olla. Vitsi. Hypätään tästä elo- ja syyskuuhun. 

Vihdoin se hetki tuli! Olin odottanut kuin kuuta nousevaa, että saisin jäädä prinssin kanssa kotiin. Minulla oli paljon ideoita, mitä halusin tehdä prinssin kanssa. Ensimmäiset päivät jännittivät todella paljon. En nimittäin hirveästi ennen tuota ollut prinssin kanssa kahdestaan. Eniten tietysti minua jännitti miten prinssi jaksaa ilman imetystä. Keksin ratkaisun; tekeminen. Mahdollisimman paljon tekemistä niin prinssi ei ajattele maitoa. Tuohon aikaan pääsi vielä leikkipaikkoihin ja niissä useimmat päivät menivät. Keinu ja sisäleikkipuistot tulivat tutuiksi. Kävimme siskoni ja prinssin kanssa useasti sisäleikkipaikoissa. Vaimoni koulu jatkui eteenpäin ja olimme lähes joka päivä käyneet saattamassa vaimoni kouluun ja menimme itse siitä suoraan leikkimään. Näitä päiviä osaa nykyään arvostaa. Kuukaudet vierähtivät ja sitten isä-poika aikamme loppuivat hiljalleen. 

Yksi hyvä puoli lisää, nyt instagramiin on enemmän kuvamateriaalia, kun on valokuvaaja päivisinkin mukana. 

Vaimollani alkoi nimittäin etäkoulu. Ensin se oli yksi tunti, sitten kaksi ja lopulta kaikki oli etänä. Jäin toden teolla kaipaamaan tuota kahdestaan oloa. En siis tarkoita nyt olevan ikävää. Nyt on myös hyviä hetkiä ja kiva olla koko perhe yhdessä. Prinssin kanssa oli vain kiva keksiä kaikkea hauskaa (riehua), kun olimme kahdestaan. Tuon ajan takia prinssistä tulikin varmaan kova riehuja. Nyt on erilaista koska pitää yrittää säilyttää vaimolleni opiskelurauha. Sekä hiukan harmittaa, kun suunnitelmissa oli paljon kaikkea, että minne menisimme ja mitä tekisimme. Enää ei edes kirjastoon pääse.  Tosin nyt alkaa taas vapaus tulemaan, sillä paikkoja toivottavasti lähitulevaisuudessa avataan ja vaimokin jatkaa koulua paikan päällä. Ehkä nyt osaa enemmän arvostaa prinssin kanssa oloa ja keksii enemmän tekemistä, vaikka kaikki ei olekaan vielä mahdollista. Osaahan prinssi kaikkea niin paljon enemmän. Kävelyt sujuu nopeasti ja hän valvoo enemmän. Hoitovapaalle jäätyäni valitinkin vaimolleni, kun prinssi nukkuu niin paljon päiväunia. 

Onneksi hoitovapaa ei ole ohi vaan vielä pääsee jatkamaan ja näkemään uutta.

Tässä tekstissä ei kertakaan mainittu koronaa, sillä se on ärsyttävä hemmo. Rajasin koronan pois tästä tekstistä, ettei korona saa yhtään lisää valoa. Oho nyt taisikin se koronan maininta tulla monesti. 

-(koti)Kokin poikanen











Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Erilainen lapsuus

Moikka, Tämä tulee olemaan syvällisin teksti mitä tähän mennessä olen kirjoittanut. Haluan muistuttaa ennen, kun alatte lukemaan tätä erään asian. Minulla oli ihan hyvä lapsuus ja myös hyviä muistoja, mutta tässä keskityn kertomaan tarinan toisesta puolesta. Lisäksi kerron tämän siksi, että alkoholismi on Suomessa yleistä, ja toivon että jos te kohtaatte joskus tälläistä, vaikkapa rattijuopon jolla on lapset kyydissä, puututte siihen. Isäni, on tiivistettynä, narsisti ja alkoholisti. Tämä on ollut suuri vaikuttaja lapsuuteni ajan ja se on jatkunut myös aikuisiälle. Luulin ennen, ettei minusta voisi ikinä tulla hyvää isää itse, sillä oma isäni ei ollut sellainen. Isäni oli mukava ihminen ennen kaikkea tätä, joten sanoisin että ongelma ei ole isäni vaan alkoholi. Joista tulivat loppua kohden sama asia. Ensimmäisiä muistojani ovat kun olin neljä tai viisi vuotias. Silloin asuimme äitini, siskoni ja isäni kanssa kauniissa puu-talossa. Meillä oli purjevene, jonka äärellä rakastimme käyttää

Erilainen nuoruus

Heippa taas. Tämä teksti on jatkoa erilainen lapsuus- tekstille. Käy lukemassa ensimmäinen osa, niin saat paremman käsityksen tarinasta. Tämä on paljon pidempi mitä edellinen, mutten oikein osaa tätä enempää tiivistää. Asiaa on niin paljon. Tarina jatkuu kun olin kolmetoista. Isälleni normaalia alkoholin käyttöä oli 6-pack kaljaa ja viinipullo. Tämä määrä oli siis joka päivä maanantaista perjantaihin. Viikonloppuisin hän joi vain pari olutta, koska yritti tsempata äitipuoleni takia. He siis näkivät vain viikonloppuisin. Tämä johti siihen, että kotimatkalla isäni alkoi juoda olutta jo ajaessaan. Sunnuntai iltaan mennessä hän oli todella pahasti humalassa. Muistan välillä miettineeni, onko normaalia että kolmetoistavuotias kantaa oman isäänsä makuuhuoneeseen nukkumaan. Usein hän sammui sohvalle. Tuolloin ajattelin, ettei tilanne voi pahentua enää. Olin todella väärässä, sillä tuo oli vielä kevyttä siihen verrattuna mitä oli tulossa.  Eräs ilta ajettuamme jääkiekko harkoista kotiin, oli i

Mikä todennäköisyys?

Tänään olisi syvällisen ja itselle todella vaikean aiheen vuoro. Olen joskus viitannut julkaisuissa tähän aiheeseen. Monesti olen myös halunnut kirjoittaa tästä, mutta en ole pystynyt pukemaan tätä sanoiksi. Olen kertonut pikku prinssin syntymästä sekä ajasta sairaalassa, mutta nyt palaamme alkuun. Aloitetaan kertomus parhaimmasta hetkestä. Olin kotona lähtemässä töihin, kun vaimo toi minulle tikun ja kysyi mitä näen siinä. Ihmettelin hetken, ja sitten tajusin että kyse ei ollut näenkö itse tikkua, vaan montako viivaa siinä on. Oikein kun tihrusti, niitä oli kaksi. ''Onko se haamuviiva?'' Vaimo kysyi. Mietin että mikä ihmeen haamuviiva, ihan viiva se on. Vaaleampi vain. Eli siis.. Positiivinen!  Oli niin jännä ajatella kuinka elämämme tulisi muuttumaan. Vaimo oli tutkinut raskaudesta jo paljon tietoa netistä. Aloimme noudattamaan ruoka-aine suosituksia. En kyllä heti alkuun muistanut mitä saa syödä ja mitä ei. Onneksi vaimo oli tarkka ja muisti. Ensimmäiset viikot alkoi