Ensimmäisenä mieleen tulee muisto, kun saavuttiin kotiin. Pikku prinssi vain nukkui, söi, nukkui ja söi... Sairaalasta neuvottiin herättämään hänet syömään kahden tunnin välein hänen pienen kokonsa vuoksi, mutta hän heräsi itse joko tasan kahden tunnin välein tai useammin. Halusimme päästä jo esittelemään uusia paikkoja ja ihmisiä. Viikko meni aikalailla nukkumiseen meilläkin ja palautumiseen rankasta reissusta. Tai no, minä taisin selvitä helpommalla. Mietimme kuinka ihanaa ja rentoa lapsen kanssa on. Luulimme osaavamme jo kaiken. Sitten totuus iski kuin salama kirkkaalta taivaalta; koliikki. Vaikka heräilyjä tuli jo nyt useasti, se meni ihan uudelle tasolle kun siihen lisättiin ääniefektit. Vuorotellen vaimon kanssa kannettiin kipuilevaa ja huutavaa poikaa kellon ympäri jotta edes hänellä olisi hieman parempi olo. Lahjaksi saatu tärisevä sitteri oli kultaakin arvokkaampi. Päivä- sekä yöunet hän nukkui edes jotenkin pätkissä sylissä.
Unet jäivät meillä erittäin vähäisiksi. Onneksi olin alkuun 17 päivää isyyslomalla. Monien itkujen, väsyneiden naurujen ja unettomien öiden jälkeen löysimme jotain joka voisi auttaa. Oli yömyöhä ja pikku prinssin huuto oli jälleen niin raastavaa, että olimme valmiita kokeilemaan lähes mitä vaan. Lähdin yöllä matkaan kohti lähintä päivystävää apteekkia, cuplaton mukaan ja äkkiä takaisin. Vatsakivut helpottivat jonkin verran. Yöt alkoivat menemään hiukan parempaan suuntaan maksimi annostuksella. Tietysti yösyötöt pysyivät kun hyvään palveluun oli jo totuttu. Koliikki kesti kuukausia ja luulimme ettei se ikinä loppuisi. Onneksi loppui. Puolen vuoden iän täytyttyä oli meidän kuitenkin aloitettava unikoulu, koska yösyöttöjä oli vieläkin jopa tunnin välein. Aika nopeasti pikku prinssi oppi nukahtamaan itse illalla, mutta yöllä se toi haasteita. Nyt yhdeksän kuukauden iässä kun yösyötöt jätettiin pois, sekä kolme unikoulua myöhemmin se onnistuu yölläkin. Enää tarvitsee nousta sängystä rauhoittelemaan kerran tai pari yössä. Vielä haasteena on liian aikainen herääminen ja se että heräämme pojan ääniin vaikka hän itse saakin unta asennon vaihtamisen jälkeen. Tähän luultavasti auttaa vain muutto isompaan asuntoon ja kaksi makuuhuonetta.
Ei alku mennyt kuin saduissa, mutta pikku prinssin isänä olo on parempaa kuin yksikään satu. Tuo koliikki oli todella ankeaa ja raskasta aikaa, mutta silti nautimme hänen jokaisesta hetkestään. Suurin kiitos kuuluu vaimolleni siitä kuinka hän piti kaiken hallinnassa kovasta väsymyksestä huolimatta. Hän piti valoa pimeällä polulla. Hän ei ole sähkömies, jos joku niin tuosta tajusi.
-Kokin poikanen

Kommentit
Lähetä kommentti