Siirry pääsisältöön

Yöunet

Ensimmäisenä mieleen tulee muisto, kun saavuttiin kotiin. Pikku prinssi vain nukkui, söi, nukkui ja söi... Sairaalasta neuvottiin herättämään hänet syömään kahden tunnin välein hänen pienen kokonsa vuoksi, mutta hän heräsi itse joko tasan kahden tunnin välein tai useammin. Halusimme päästä jo esittelemään uusia paikkoja ja ihmisiä. Viikko meni aikalailla nukkumiseen meilläkin ja palautumiseen rankasta reissusta. Tai no, minä taisin selvitä helpommalla. Mietimme kuinka ihanaa ja rentoa lapsen kanssa on. Luulimme osaavamme jo kaiken. Sitten totuus iski kuin salama kirkkaalta taivaalta; koliikki. Vaikka heräilyjä tuli jo nyt useasti, se meni ihan uudelle tasolle kun siihen lisättiin ääniefektit. Vuorotellen vaimon kanssa kannettiin kipuilevaa ja huutavaa poikaa kellon ympäri jotta edes hänellä olisi hieman parempi olo. Lahjaksi saatu tärisevä sitteri oli kultaakin arvokkaampi. Päivä- sekä yöunet hän nukkui edes jotenkin pätkissä sylissä.


Kuvassa ikää vajaa kuukausi, laskettuna päivänä


Unet jäivät meillä erittäin vähäisiksi. Onneksi olin alkuun 17 päivää isyyslomalla. Monien itkujen, väsyneiden naurujen ja unettomien öiden jälkeen löysimme jotain joka voisi auttaa. Oli yömyöhä ja pikku prinssin huuto oli jälleen niin raastavaa, että olimme valmiita kokeilemaan lähes mitä vaan. Lähdin yöllä matkaan kohti lähintä päivystävää apteekkia, cuplaton mukaan ja äkkiä takaisin. Vatsakivut helpottivat jonkin verran. Yöt alkoivat menemään hiukan parempaan suuntaan maksimi annostuksella. Tietysti yösyötöt pysyivät kun hyvään palveluun oli jo totuttu. Koliikki kesti kuukausia ja luulimme ettei se ikinä loppuisi. Onneksi loppui. Puolen vuoden iän täytyttyä oli meidän kuitenkin aloitettava unikoulu, koska yösyöttöjä oli vieläkin jopa tunnin välein. Aika nopeasti pikku prinssi oppi nukahtamaan itse illalla, mutta yöllä se toi haasteita. Nyt yhdeksän kuukauden iässä kun yösyötöt jätettiin pois, sekä kolme unikoulua myöhemmin se onnistuu yölläkin. Enää tarvitsee nousta sängystä rauhoittelemaan kerran tai pari yössä. Vielä haasteena on liian aikainen herääminen ja se että heräämme pojan ääniin vaikka hän itse saakin unta asennon vaihtamisen jälkeen. Tähän luultavasti auttaa vain muutto isompaan asuntoon ja kaksi makuuhuonetta. 

Ei alku mennyt kuin saduissa, mutta pikku prinssin isänä olo on parempaa kuin yksikään satu. Tuo koliikki oli todella ankeaa ja raskasta aikaa, mutta silti nautimme hänen jokaisesta hetkestään. Suurin kiitos kuuluu vaimolleni siitä kuinka hän piti kaiken hallinnassa kovasta väsymyksestä huolimatta. Hän piti valoa pimeällä polulla. Hän ei ole sähkömies, jos joku niin tuosta tajusi.

-Kokin poikanen

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Erilainen lapsuus

Moikka, Tämä tulee olemaan syvällisin teksti mitä tähän mennessä olen kirjoittanut. Haluan muistuttaa ennen, kun alatte lukemaan tätä erään asian. Minulla oli ihan hyvä lapsuus ja myös hyviä muistoja, mutta tässä keskityn kertomaan tarinan toisesta puolesta. Lisäksi kerron tämän siksi, että alkoholismi on Suomessa yleistä, ja toivon että jos te kohtaatte joskus tälläistä, vaikkapa rattijuopon jolla on lapset kyydissä, puututte siihen. Isäni, on tiivistettynä, narsisti ja alkoholisti. Tämä on ollut suuri vaikuttaja lapsuuteni ajan ja se on jatkunut myös aikuisiälle. Luulin ennen, ettei minusta voisi ikinä tulla hyvää isää itse, sillä oma isäni ei ollut sellainen. Isäni oli mukava ihminen ennen kaikkea tätä, joten sanoisin että ongelma ei ole isäni vaan alkoholi. Joista tulivat loppua kohden sama asia. Ensimmäisiä muistojani ovat kun olin neljä tai viisi vuotias. Silloin asuimme äitini, siskoni ja isäni kanssa kauniissa puu-talossa. Meillä oli purjevene, jonka äärellä rakastimme käyttää

Erilainen nuoruus

Heippa taas. Tämä teksti on jatkoa erilainen lapsuus- tekstille. Käy lukemassa ensimmäinen osa, niin saat paremman käsityksen tarinasta. Tämä on paljon pidempi mitä edellinen, mutten oikein osaa tätä enempää tiivistää. Asiaa on niin paljon. Tarina jatkuu kun olin kolmetoista. Isälleni normaalia alkoholin käyttöä oli 6-pack kaljaa ja viinipullo. Tämä määrä oli siis joka päivä maanantaista perjantaihin. Viikonloppuisin hän joi vain pari olutta, koska yritti tsempata äitipuoleni takia. He siis näkivät vain viikonloppuisin. Tämä johti siihen, että kotimatkalla isäni alkoi juoda olutta jo ajaessaan. Sunnuntai iltaan mennessä hän oli todella pahasti humalassa. Muistan välillä miettineeni, onko normaalia että kolmetoistavuotias kantaa oman isäänsä makuuhuoneeseen nukkumaan. Usein hän sammui sohvalle. Tuolloin ajattelin, ettei tilanne voi pahentua enää. Olin todella väärässä, sillä tuo oli vielä kevyttä siihen verrattuna mitä oli tulossa.  Eräs ilta ajettuamme jääkiekko harkoista kotiin, oli i

Mikä todennäköisyys?

Tänään olisi syvällisen ja itselle todella vaikean aiheen vuoro. Olen joskus viitannut julkaisuissa tähän aiheeseen. Monesti olen myös halunnut kirjoittaa tästä, mutta en ole pystynyt pukemaan tätä sanoiksi. Olen kertonut pikku prinssin syntymästä sekä ajasta sairaalassa, mutta nyt palaamme alkuun. Aloitetaan kertomus parhaimmasta hetkestä. Olin kotona lähtemässä töihin, kun vaimo toi minulle tikun ja kysyi mitä näen siinä. Ihmettelin hetken, ja sitten tajusin että kyse ei ollut näenkö itse tikkua, vaan montako viivaa siinä on. Oikein kun tihrusti, niitä oli kaksi. ''Onko se haamuviiva?'' Vaimo kysyi. Mietin että mikä ihmeen haamuviiva, ihan viiva se on. Vaaleampi vain. Eli siis.. Positiivinen!  Oli niin jännä ajatella kuinka elämämme tulisi muuttumaan. Vaimo oli tutkinut raskaudesta jo paljon tietoa netistä. Aloimme noudattamaan ruoka-aine suosituksia. En kyllä heti alkuun muistanut mitä saa syödä ja mitä ei. Onneksi vaimo oli tarkka ja muisti. Ensimmäiset viikot alkoi