Viime julkaisussa kerroinkin mahdollisen asunnon löytymisestä. Keittiö siinä oli tosiaan hieno, mutta emmepä sillon arvanneet, että löytäisimme vielä hienomman. Palataan vähän taaksepäin tarinassa.
Tilanne on tässä muuttunut, muovautunut ja taas kerran muuttunut. Monia kuukausia odotimme ja jonotimme asuntoja. Välillä tuntui, että emme ikinä saa isompaa asuntoa. Eräs säätiö, jolta meidän nykyinen asuntokin on, tarjoaa heidän mukaansa asuntoja vain "kiireellisille". Yksi asunto kuitenkin heillä oli kolme kuukautta vapaana.. Jännä juttu, jos kerran asunnot menevät kiireellisille (esim. asunnottomille), mikseivät he ota niitä vastaan. Onneksi kuitenkin tilanne ratkesi odottamattomalla tavalla.
Muutama päivä sitten, facebook ilmoituksemme nähtyään eräs mies otti meihin yhteyttä. Hän kertoi asunnostaan. Se oli juuri sellainen, mistä olimme vain unelmoineet. Iso parveke, pikku prinssille oma huone sekä keittiö jonne mahtuu ruokapöytä. Jatkoimme aamulla juttelua ja sovimme samalle päivälle näytön. Aloimme saapua asunnolle ja mietin, minne olimme oikein menossa. Tuntemattoman miehen asuntoon tietenkin. Soitin hänelle, että olemme parkkipaikalla odottamassa. Hän tuli meitä vastaan ja tutustuimme vähäsen pihalla. Hän paljastuikin sarjamurhaajan sijasta oikein mukavaksi mieheksi. Asuntokin oli hienompi, mitä osasimme odottaa. Sekä tärkeintä, seutu oli lapsiperheystävällinen ja turvallinen. Päädyimme ottamaan asunnon siltä istumalta. Nyt onni oli kääntynyt ja saimme vihdoin rauhan ettei enää tarvitse muuttaa mummolaan. Kuka anopin luo suostuisikaan muuttamaan? Noh, minä varmaan.
Muutto tulee olemaan oma projektinsa pikku prinssin kanssa, mutta onneksi apuun on tarjoutunut hyvä määrä porukkaa. Vaikka pieni poikamme on meille kaikista rakkain, odotamme innolla sitä että meidän yöunien välissä on ei yksi, vaan kaksi seinää. Rakkaudella, väsynyt isä.
-Kokin poikanen ja iltapalaa syövä pikku prinssi
Kommentit
Lähetä kommentti