Siirry pääsisältöön

Hyvästi keittokomero!

Viime julkaisussa kerroinkin mahdollisen asunnon löytymisestä. Keittiö siinä oli tosiaan hieno, mutta emmepä sillon arvanneet, että löytäisimme vielä hienomman. Palataan vähän taaksepäin tarinassa.

Tilanne on tässä muuttunut, muovautunut ja taas kerran muuttunut. Monia kuukausia odotimme ja jonotimme asuntoja. Välillä tuntui, että emme ikinä saa isompaa asuntoa. Eräs säätiö, jolta meidän nykyinen asuntokin on, tarjoaa heidän mukaansa asuntoja vain "kiireellisille". Yksi asunto kuitenkin heillä oli kolme kuukautta vapaana.. Jännä juttu, jos kerran asunnot menevät kiireellisille (esim. asunnottomille), mikseivät he ota niitä vastaan. Onneksi kuitenkin tilanne ratkesi odottamattomalla tavalla.

Muutama päivä sitten, facebook ilmoituksemme nähtyään eräs mies otti meihin yhteyttä. Hän kertoi asunnostaan. Se oli juuri sellainen, mistä olimme vain unelmoineet. Iso parveke, pikku prinssille oma huone sekä keittiö jonne mahtuu ruokapöytä. Jatkoimme aamulla juttelua ja sovimme samalle päivälle näytön. Aloimme saapua asunnolle ja mietin, minne olimme oikein menossa. Tuntemattoman miehen asuntoon tietenkin. Soitin hänelle, että olemme parkkipaikalla odottamassa. Hän tuli meitä vastaan ja tutustuimme vähäsen pihalla. Hän paljastuikin sarjamurhaajan sijasta oikein mukavaksi mieheksi. Asuntokin oli hienompi, mitä osasimme odottaa. Sekä tärkeintä, seutu oli lapsiperheystävällinen ja turvallinen. Päädyimme ottamaan asunnon siltä istumalta. Nyt onni oli kääntynyt ja saimme vihdoin rauhan ettei enää tarvitse muuttaa mummolaan. Kuka anopin luo suostuisikaan muuttamaan? Noh, minä varmaan.

Muutto tulee olemaan oma projektinsa pikku prinssin kanssa, mutta onneksi apuun on tarjoutunut hyvä määrä porukkaa. Vaikka pieni poikamme on meille kaikista rakkain, odotamme innolla sitä että meidän yöunien välissä on ei yksi, vaan kaksi seinää. Rakkaudella, väsynyt isä.

-Kokin poikanen ja iltapalaa syövä pikku prinssi


Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Erilainen lapsuus

Moikka, Tämä tulee olemaan syvällisin teksti mitä tähän mennessä olen kirjoittanut. Haluan muistuttaa ennen, kun alatte lukemaan tätä erään asian. Minulla oli ihan hyvä lapsuus ja myös hyviä muistoja, mutta tässä keskityn kertomaan tarinan toisesta puolesta. Lisäksi kerron tämän siksi, että alkoholismi on Suomessa yleistä, ja toivon että jos te kohtaatte joskus tälläistä, vaikkapa rattijuopon jolla on lapset kyydissä, puututte siihen. Isäni, on tiivistettynä, narsisti ja alkoholisti. Tämä on ollut suuri vaikuttaja lapsuuteni ajan ja se on jatkunut myös aikuisiälle. Luulin ennen, ettei minusta voisi ikinä tulla hyvää isää itse, sillä oma isäni ei ollut sellainen. Isäni oli mukava ihminen ennen kaikkea tätä, joten sanoisin että ongelma ei ole isäni vaan alkoholi. Joista tulivat loppua kohden sama asia. Ensimmäisiä muistojani ovat kun olin neljä tai viisi vuotias. Silloin asuimme äitini, siskoni ja isäni kanssa kauniissa puu-talossa. Meillä oli purjevene, jonka äärellä rakastimme käyttää
Lähetä kommentti
Lue lisää

Erilainen nuoruus

Heippa taas. Tämä teksti on jatkoa erilainen lapsuus- tekstille. Käy lukemassa ensimmäinen osa, niin saat paremman käsityksen tarinasta. Tämä on paljon pidempi mitä edellinen, mutten oikein osaa tätä enempää tiivistää. Asiaa on niin paljon. Tarina jatkuu kun olin kolmetoista. Isälleni normaalia alkoholin käyttöä oli 6-pack kaljaa ja viinipullo. Tämä määrä oli siis joka päivä maanantaista perjantaihin. Viikonloppuisin hän joi vain pari olutta, koska yritti tsempata äitipuoleni takia. He siis näkivät vain viikonloppuisin. Tämä johti siihen, että kotimatkalla isäni alkoi juoda olutta jo ajaessaan. Sunnuntai iltaan mennessä hän oli todella pahasti humalassa. Muistan välillä miettineeni, onko normaalia että kolmetoistavuotias kantaa oman isäänsä makuuhuoneeseen nukkumaan. Usein hän sammui sohvalle. Tuolloin ajattelin, ettei tilanne voi pahentua enää. Olin todella väärässä, sillä tuo oli vielä kevyttä siihen verrattuna mitä oli tulossa.  Eräs ilta ajettuamme jääkiekko harkoista kotiin, oli i
Lähetä kommentti
Lue lisää

Mikä todennäköisyys?

Tänään olisi syvällisen ja itselle todella vaikean aiheen vuoro. Olen joskus viitannut julkaisuissa tähän aiheeseen. Monesti olen myös halunnut kirjoittaa tästä, mutta en ole pystynyt pukemaan tätä sanoiksi. Olen kertonut pikku prinssin syntymästä sekä ajasta sairaalassa, mutta nyt palaamme alkuun. Aloitetaan kertomus parhaimmasta hetkestä. Olin kotona lähtemässä töihin, kun vaimo toi minulle tikun ja kysyi mitä näen siinä. Ihmettelin hetken, ja sitten tajusin että kyse ei ollut näenkö itse tikkua, vaan montako viivaa siinä on. Oikein kun tihrusti, niitä oli kaksi. ''Onko se haamuviiva?'' Vaimo kysyi. Mietin että mikä ihmeen haamuviiva, ihan viiva se on. Vaaleampi vain. Eli siis.. Positiivinen!  Oli niin jännä ajatella kuinka elämämme tulisi muuttumaan. Vaimo oli tutkinut raskaudesta jo paljon tietoa netistä. Aloimme noudattamaan ruoka-aine suosituksia. En kyllä heti alkuun muistanut mitä saa syödä ja mitä ei. Onneksi vaimo oli tarkka ja muisti. Ensimmäiset viikot alkoi
Lähetä kommentti
Lue lisää