Siirry pääsisältöön

Vauvavuosi

Tänään on vauvavuoden viimeinen päivä. Huomenna meillä on taapero ja alkaa uudet kujeet. Tuli mieleen, että tämä olisi hyvä hetki muistella kulunutta vuotta. Olen kertonut joitakin pieniä hetkiä, mutta nyt suuret mahtavat seikkailut valkokankaalle. Aloitetaan tarinamme siis ihan alusta, eli sairaalasta.


Ensimmäinen syksy:

Oli kaunis keskipäivä, linnut rääkyivät, oravat tappelivat puussa ja maailmaan syntyi koko maailman historian suloisin vauva. Oli siis elokuu vuonna 1999. No, teitä ei varmasti kiinnosta minun syntymäni joten hypätään sittenkin suoraan pikku prinssiin. 

Pikku prinssin tarina alkaa 24. lokakuuta, vuonna 2019. Kello oli noin kuusi illalla, kun tilanne ei olut edennyt kahden päivän käynnistyksen aikana oikein mihinkään. Sanoin vaimolle, että pojan pitäisi syntyä ennen kello 20. (Onneksi vaimo ei tätä muistanut, tai olisin ehkä viettänyt yön taivasalla.) 

Ensimmäisen, ja varmaan viimeisen kerran vaimo pysyi aikataulussa. Pieni poikamme syntyi tarkalleen klo 19.57. Ensimmäiset päivät menivät tutustuessa millainen pakkaus hän oikein on. Huomasimme hänessä heti söpöyden, ihanat silmät ja vahvat keuhkot. Pidin isyyslomaa 17 päivää heti alkuun, sillä halusin olla mukana uuden arjen aloittamisessa.

Monesti olen kuullut kuinka isä on jäänyt ulkopuolelle ja se on todella harmillista. Kieltämättä vaikka molemmat meistä viettivät saman verran aikaa pikku prinssin kanssa, minulle tuli vähän ulkopuolinen olo. Tuntui etten tiedä tarpeeksi tai saa kontaktia pikku prinssiin. Faktahan on, että äidillä on alkuun parempi yhteys. En tiedä onko se siksi, kun äiti kantaa yhdeksän kuukautta lasta mukanaan, tai no meidän tapauksessa kahdeksan. Vaiko imetyksestä. Tässä vaiheessa itse nostin suuremman vaihteen päälle ja yritin enemmän. Syksy meni aikalailla ollessamme kotosalla ja minulla töissä. 


Ensimmäinen talvi:

Pikku prinssillä oli joulukuun alussa ikää puolitoista kuukautta, joten toivoimme, ettei tulisi kauheen kylmää talvea. Onneksi tuolloin talvella ei ollut kovia pakkasia. Talvea hän ei oikein nähnyt, sillä aina vaunujen liikkuessa pikku prinssi nukahti. Eräs hauska muisto tuli tästä mieleen. Aina kun kävimme kaupassa, piti pikku prinssi syöttää sinne tultaessa ja pois lähtiessä. Hän söi niin usein ja paljon. Yritimme kerran, kun pikku prinssi nukkui vaunuissa, ehtiä kotiin. Niinhän siinä kävi, että pikku prinssi heräsi bussissa ja voi sitä huudon määrää, kun palvelu ei pelannutkaan heti. 

Talvesta jäi myös mieleen se, kun pikku prinssi kasvoi hyvin ja paino meni mukavaa tahtia ylöspäin. Itseasiassa fyysistä kehitystä tuli muutenkin, koska pikku prinssi oppi pyörähtämään ympäri. Selältä vatsalle siis, eikä kuperkeikkaa mikäli niin tajusitte. Kävimme myös neljä kertaa vauvauinnissa.



Kuvia vuoden varrelta

Ensimmäinen kevät:

Ikävä tässäkin mainita korona, mutta se vaikutti asioihin paljon. Julkiset leikkipaikat vaihtuivat pihakeinuun ja olimme kotona entistäkin enemmän. Minut lomautettiin ja alun pettymyksen jälkeen koin sen olevan yksi parhaista asioita, joita tapahtui. Olimme taas kaikki yhdessä kotona ja se oli mahtavaa. Meidän ''ulkona syöminen'' vaihtui parvekkeella syömiseen. Keksimme tosi paljon kaikkea uutta ja koimme hauskoja hetkiä. Pikku prinssi täytti puolivuotta. Oli myös suruja, sillä prinssin ensimmäiset hampaat puhkesivat. Niitä hän huusi ja itki monet yöt.


Ensimmäinen kesä:

Keinuminen oli pikku prinssin mielestä hauskaa ja maailma aukesi, kun hän oppi konttaamaan. Kesällä tuli opittua paljon muutakin. Seisomaan tukea vasten ja kävelemään kärryä käyttäen. Vaimoni sai koulupaikan, joten meidän tuli muuttaa toiselle paikkakunnalle. Minä jäin hoitovapaalle ja aloitin uuden harrastuksen, bloggauksen. Kokinpoikasesta tuli uusi tulokas perhekuplaan. Aloimme pikku prinssin kanssa hengaamaan päivät kahdestaan ja hän oppi sanomaan äiti. Surullista oli, kun koiramme kuoli. 


Kuvia vuoden varrelta

Toinen syksy:

Nykyhetkestä olenkin kertonut muissa blogeissa ja instagramissa enemmän. Vielä tuli mieleen muutamia juttuja, joista en ole maininnut. Pikku prinssillä on hampaita jo seitsemän. Äidin pureminen kyljestä on arkipäivää. Puhuminen on lisääntynyt ja etenkin jokeltelu. Se on suloisen kuuloista, vaikka surettaa, kun toinen niin tohkeissaan kertoo eikä kukaan ymmärrä. Nyt pikku prinssi kävelee ilman tukea taitavasti ja konttaaminen on jäänyt vähemmälle. 

Huomenna on suuret pienet juhlat nuorella herralla. Teemana on mikäs muukaan, kuin Ryhmä Hau. Kaikki vieraat pääsevät tulemaan juhliin, eli vaimon paras ystävä lapsineen. Ehkä hyvä myös koronatilanteen kannalta, ettei järjestetty suurempia juhlia. Isovanhemmat tulevat kahvittelemaan myöhemmin. 

Tämä on ollut kyllä huippu vuosi, ja olen kiitollinen saadessani olla näin ihanan lapsen isä. Tietysti vaimolle kuuluu kiitokset tästä vuodesta myös. Hän on ollut kelpo vaimo. 

Saa nähdä miltä seuraavat vuodet taaperon kanssa näyttää. Kovasti odotan, kun pääsee oikeasti juttelemaan pikku prinssin kanssa. Odotamme kovasti myös parempi yöunia. Kyllähän ne helpottaa, joskus ainakin?

- Kokin poikanen 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Erilainen lapsuus

Moikka, Tämä tulee olemaan syvällisin teksti mitä tähän mennessä olen kirjoittanut. Haluan muistuttaa ennen, kun alatte lukemaan tätä erään asian. Minulla oli ihan hyvä lapsuus ja myös hyviä muistoja, mutta tässä keskityn kertomaan tarinan toisesta puolesta. Lisäksi kerron tämän siksi, että alkoholismi on Suomessa yleistä, ja toivon että jos te kohtaatte joskus tälläistä, vaikkapa rattijuopon jolla on lapset kyydissä, puututte siihen. Isäni, on tiivistettynä, narsisti ja alkoholisti. Tämä on ollut suuri vaikuttaja lapsuuteni ajan ja se on jatkunut myös aikuisiälle. Luulin ennen, ettei minusta voisi ikinä tulla hyvää isää itse, sillä oma isäni ei ollut sellainen. Isäni oli mukava ihminen ennen kaikkea tätä, joten sanoisin että ongelma ei ole isäni vaan alkoholi. Joista tulivat loppua kohden sama asia. Ensimmäisiä muistojani ovat kun olin neljä tai viisi vuotias. Silloin asuimme äitini, siskoni ja isäni kanssa kauniissa puu-talossa. Meillä oli purjevene, jonka äärellä rakastimme käyttää

Erilainen nuoruus

Heippa taas. Tämä teksti on jatkoa erilainen lapsuus- tekstille. Käy lukemassa ensimmäinen osa, niin saat paremman käsityksen tarinasta. Tämä on paljon pidempi mitä edellinen, mutten oikein osaa tätä enempää tiivistää. Asiaa on niin paljon. Tarina jatkuu kun olin kolmetoista. Isälleni normaalia alkoholin käyttöä oli 6-pack kaljaa ja viinipullo. Tämä määrä oli siis joka päivä maanantaista perjantaihin. Viikonloppuisin hän joi vain pari olutta, koska yritti tsempata äitipuoleni takia. He siis näkivät vain viikonloppuisin. Tämä johti siihen, että kotimatkalla isäni alkoi juoda olutta jo ajaessaan. Sunnuntai iltaan mennessä hän oli todella pahasti humalassa. Muistan välillä miettineeni, onko normaalia että kolmetoistavuotias kantaa oman isäänsä makuuhuoneeseen nukkumaan. Usein hän sammui sohvalle. Tuolloin ajattelin, ettei tilanne voi pahentua enää. Olin todella väärässä, sillä tuo oli vielä kevyttä siihen verrattuna mitä oli tulossa.  Eräs ilta ajettuamme jääkiekko harkoista kotiin, oli i

Mikä todennäköisyys?

Tänään olisi syvällisen ja itselle todella vaikean aiheen vuoro. Olen joskus viitannut julkaisuissa tähän aiheeseen. Monesti olen myös halunnut kirjoittaa tästä, mutta en ole pystynyt pukemaan tätä sanoiksi. Olen kertonut pikku prinssin syntymästä sekä ajasta sairaalassa, mutta nyt palaamme alkuun. Aloitetaan kertomus parhaimmasta hetkestä. Olin kotona lähtemässä töihin, kun vaimo toi minulle tikun ja kysyi mitä näen siinä. Ihmettelin hetken, ja sitten tajusin että kyse ei ollut näenkö itse tikkua, vaan montako viivaa siinä on. Oikein kun tihrusti, niitä oli kaksi. ''Onko se haamuviiva?'' Vaimo kysyi. Mietin että mikä ihmeen haamuviiva, ihan viiva se on. Vaaleampi vain. Eli siis.. Positiivinen!  Oli niin jännä ajatella kuinka elämämme tulisi muuttumaan. Vaimo oli tutkinut raskaudesta jo paljon tietoa netistä. Aloimme noudattamaan ruoka-aine suosituksia. En kyllä heti alkuun muistanut mitä saa syödä ja mitä ei. Onneksi vaimo oli tarkka ja muisti. Ensimmäiset viikot alkoi