Vauvavuosi

Tänään on vauvavuoden viimeinen päivä. Huomenna meillä on taapero ja alkaa uudet kujeet. Tuli mieleen, että tämä olisi hyvä hetki muistella kulunutta vuotta. Olen kertonut joitakin pieniä hetkiä, mutta nyt suuret mahtavat seikkailut valkokankaalle. Aloitetaan tarinamme siis ihan alusta, eli sairaalasta.

Ensimmäinen syksy:

Oli kaunis keskipäivä, linnut rääkyivät, oravat tappelivat puussa ja maailmaan syntyi koko maailman historian suloisin vauva. Oli siis elokuu vuonna 1999. No, teitä ei varmasti kiinnosta minun syntymäni joten hypätään sittenkin suoraan pikku prinssiin. 

Pikku prinssin tarina alkaa 24. lokakuuta, vuonna 2019. Kello oli noin kuusi illalla, kun tilanne ei olut edennyt kahden päivän käynnistyksen aikana oikein mihinkään. Sanoin vaimolle, että pojan pitäisi syntyä ennen kello 20. (Onneksi vaimo ei tätä muistanut, tai olisin ehkä viettänyt yön taivasalla.) 

Ensimmäisen, ja varmaan viimeisen kerran vaimo pysyi aikataulussa. Pieni poikamme syntyi tarkalleen klo 19.57. Ensimmäiset päivät menivät tutustuessa millainen pakkaus hän oikein on. Huomasimme hänessä heti söpöyden, ihanat silmät ja vahvat keuhkot. Pidin isyyslomaa 17 päivää heti alkuun, sillä halusin olla mukana uuden arjen aloittamisessa.

Monesti olen kuullut kuinka isä on jäänyt ulkopuolelle ja se on todella harmillista. Kieltämättä vaikka molemmat meistä viettivät saman verran aikaa pikku prinssin kanssa, minulle tuli vähän ulkopuolinen olo. Tuntui etten tiedä tarpeeksi tai saa kontaktia pikku prinssiin. Faktahan on, että äidillä on alkuun parempi yhteys. En tiedä onko se siksi, kun äiti kantaa yhdeksän kuukautta lasta mukanaan, tai no meidän tapauksessa kahdeksan. Vaiko imetyksestä. Tässä vaiheessa itse nostin suuremman vaihteen päälle ja yritin enemmän. Syksy meni aikalailla ollessamme kotosalla ja minulla töissä. 

Ensimmäinen talvi:

Pikku prinssillä oli joulukuun alussa ikää puolitoista kuukautta, joten toivoimme, ettei tulisi kauheen kylmää talvea. Onneksi tuolloin talvella ei ollut kovia pakkasia. Talvea hän ei oikein nähnyt, sillä aina vaunujen liikkuessa pikku prinssi nukahti. Eräs hauska muisto tuli tästä mieleen. Aina kun kävimme kaupassa, piti pikku prinssi syöttää sinne tultaessa ja pois lähtiessä. Hän söi niin usein ja paljon. Yritimme kerran, kun pikku prinssi nukkui vaunuissa, ehtiä kotiin. Niinhän siinä kävi, että pikku prinssi heräsi bussissa ja voi sitä huudon määrää, kun palvelu ei pelannutkaan heti. 

Talvesta jäi myös mieleen se, kun pikku prinssi kasvoi hyvin ja paino meni mukavaa tahtia ylöspäin. Itseasiassa fyysistä kehitystä tuli muutenkin, koska pikku prinssi oppi pyörähtämään ympäri. Selältä vatsalle siis, eikä kuperkeikkaa mikäli niin tajusitte. Kävimme myös neljä kertaa vauvauinnissa.

Kuvia vuoden varrelta

Ensimmäinen kevät:

Ikävä tässäkin mainita korona, mutta se vaikutti asioihin paljon. Julkiset leikkipaikat vaihtuivat pihakeinuun ja olimme kotona entistäkin enemmän. Minut lomautettiin ja alun pettymyksen jälkeen koin sen olevan yksi parhaista asioita, joita tapahtui. Olimme taas kaikki yhdessä kotona ja se oli mahtavaa. Meidän ''ulkona syöminen'' vaihtui parvekkeella syömiseen. Keksimme tosi paljon kaikkea uutta ja koimme hauskoja hetkiä. Pikku prinssi täytti puolivuotta. Oli myös suruja, sillä prinssin ensimmäiset hampaat puhkesivat. Niitä hän huusi ja itki monet yöt.

Ensimmäinen kesä:

Keinuminen oli pikku prinssin mielestä hauskaa ja maailma aukesi, kun hän oppi konttaamaan. Kesällä tuli opittua paljon muutakin. Seisomaan tukea vasten ja kävelemään kärryä käyttäen. Vaimoni sai koulupaikan, joten meidän tuli muuttaa toiselle paikkakunnalle. Minä jäin hoitovapaalle ja aloitin uuden harrastuksen, bloggauksen. Kokinpoikasesta tuli uusi tulokas perhekuplaan. Aloimme pikku prinssin kanssa hengaamaan päivät kahdestaan ja hän oppi sanomaan äiti. Surullista oli, kun koiramme kuoli. 

Kuvia vuoden varrelta

Toinen syksy:

Nykyhetkestä olenkin kertonut muissa blogeissa ja instagramissa enemmän. Vielä tuli mieleen muutamia juttuja, joista en ole maininnut. Pikku prinssillä on hampaita jo seitsemän. Äidin pureminen kyljestä on arkipäivää. Puhuminen on lisääntynyt ja etenkin jokeltelu. Se on suloisen kuuloista, vaikka surettaa, kun toinen niin tohkeissaan kertoo eikä kukaan ymmärrä. Nyt pikku prinssi kävelee ilman tukea taitavasti ja konttaaminen on jäänyt vähemmälle. 

Huomenna on suuret pienet juhlat nuorella herralla. Teemana on mikäs muukaan, kuin Ryhmä Hau. Kaikki vieraat pääsevät tulemaan juhliin, eli vaimon paras ystävä lapsineen. Ehkä hyvä myös koronatilanteen kannalta, ettei järjestetty suurempia juhlia. Isovanhemmat tulevat kahvittelemaan myöhemmin. 

Tämä on ollut kyllä huippu vuosi, ja olen kiitollinen saadessani olla näin ihanan lapsen isä. Tietysti vaimolle kuuluu kiitokset tästä vuodesta myös. Hän on ollut kelpo vaimo. 

Saa nähdä miltä seuraavat vuodet taaperon kanssa näyttää. Kovasti odotan, kun pääsee oikeasti juttelemaan pikku prinssin kanssa. Odotamme kovasti myös parempi yöunia. Kyllähän ne helpottaa, joskus ainakin?

- Kokin poikanen